perjantai 28. joulukuuta 2012

HETA KÄVI KYLÄSSÄ!

Joulun aika on ollut taas surullisten ja iloisten tapahtumien vaihtelua, niin kuin elämä yleensäkin. Joulumieltä ovat laskeneet; joulun alusviikolla tullut tieto rakkaan ihmisen poismenosta kuin myös Kesselle 19.12. tehdyn sterilisaation haavanyläpuolinen tulehdus. Minulla itselläni alkoi jouluaattona kaikkien aikojen flunssa. Olen tähän mennessä niistänyt neljä rullaa vessapaperia ja nyt on alkanut yskä...Hyviäkin asioita tapahtuu, ihana ensimmäinen lapsenlapsemme vietti vanhempineen joulupäivää kanssamme. Kessen haavanyläpuolinen tulehdus on parempaan päin. Uuttera haavan suihkutus vedellä ja puhdistus betadine-liuoksella tuottaa tulosta. Nyt täytyy vain malttaa pitää Kesse leikkimättä yhteensä pari viikkoa ja agilitytaukoa tulee  kuukausi, jonka jälkeen aloitetaan rauhassa matalilla esteillä.

Eilen oli suuri ilon aihe; meillä vieraili Heta! Kiitos vielä Mirvalle, kun ajelit Keski-Suomesta Helsinkiin! Heta on vilkas, ulospäinsuuntautunut, suloinen 4 1/2 kuukauden ikäinen pusuttelija. Niin kuin kaikki pihakoiria kuvaavat tietävät on eläväisistä koirista ajoittain vaikea saada kuvia. Alla kuitenkin muutamia otoksia mukavasti kehittyvästä Hetasta.

Kesse haluaa tietää;"Miksi tuo pieni tyyppi syö "minun" kinkkuani?" Käytimme siis kinkkua Hetan poseeraukseen eikä se ymmärrettävästi ollut Kessen mieleen...
Heta sivulta.
Heta edestä.
Hetan pää tarkemmin.
Heta melkein paikallaan, mutta ah, niin söpönä!
Heta & Noppe





keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Marin ja Nooan haaste

Jo yli kuukausi sitten saimme Marilta ja Nooalta haasteen, joka alkuperäisesti kuului näin; “Ohjeet haastetuille: Jokaisen haastetun tulee vastata niihin 11 kysymykseen, jotka haastaja on esittänyt ja postata ne blogissaan. Valitse sitten 11 uutta haastateltavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä, jolta sait haasteen.”.
Nyt on tullut aika vastata siihen:


1. Onko koirallasi tiukka kuri vai onko sillä samat tai lähes samat oikeudet kuin muillakin perheenjäsenillä?

Koirilla on ja ei ole tiukka kuri. Sisällä kotona koirilla on paljon vapauksia; omat nojatuolit, yhteiset sohvat muiden kanssa, nukkuvat sängyssä, istuvat ruokapöydän tuoleissa…, mutta eivät syö ruokapöydässä eivätkä syö ruokaansa ennen kuin lupa on annettu, paiskaavat ylävitoset aina, kun saavat jotain esim. purutikut, eivät poistu eteisestä ulkoilulta tultua ennen kuin on annettu lupa jne.. Ulkona kuri on toisenlainen; ”normiulkoilulla” koirat kiertävät lähipuiston eikä se sisällä yleensä kummempaa hötkyilyä, kävelytysvyölenkillä mennään ”suoraan”, ”oikealle”, ”vasemmalle” eli olen opettanut koirille termit, joita noudatetaan ja vapaana ollessa tullaan kutsusta luokse. Aina välillä tulee tarpeen opettaa koirille jotain uutta/tarkentaa jo opittua; asia opetetaan ja sitten aina samalla tavalla toistamalla opittu hierotaan rutiiniksi.  
 

2. Puetko koirasi vaatteisiin? Jos puet niin miksi?

Puen koirat sään mukaan; sateella sadetakit, kovalla pakkasella toppamanttelit. Kesse ja Noppe eivät ole kovia palelemaan, joten pikku pakkasilla ulkoillessa ei vielä käytetä vaatetusta. Villapaidat ovat koirilla yleensä käytössä keväällä ja syksyllä torpalla sisällä, jolloin siellä on melko viileä.
 

3. Talutushihna vai flexi? Miksi?

Sekä että. Yleensä ”normiulkoilulla” flexi, jotta koirat saavat liikkua lyhyessä ajassa runsaammin kuin ihminen. Kävelytysvyölenkeillä ehdottomasti hihnat ja hihnat myös harrastuksissa/autoillessa.  Vaihtelua on myös pannoissa, välillä puolikiristävät ja esim. kävelytysvyölenkeillä aina valjaat.
 
4. Jos ostat kaupasta itsellesi herkkuja, ostatko niitä tasapuolisuuden nimissä myös koirallesi?

En, herkkuja ostan vain itselleni.
 

5. Mitä epäkoiramaista harrastat koirasi kanssa?

Saunomista molempien koirien kanssa ja kylmässä vedessä uintia Kessen kansa, nämä siis eri aikaan ei peräkkäin. Nopen kanssa katsotaan televisiota. Noppe katsoo yleensä luonto-ohjelmat alusta loppuun ja viime viikolla Noppe katsoi lähes alusta loppuun satuelokuvan ”Nanny McPhee”.
 

6. Mistä asiasta olet koirassasi erityisen ylpeä?

Monistakin asioista; niiden oppimisnopeudesta, agilitytaidoista, eivät hauku ulkona vaikka olisi haukkuvia koiria molemmin puolin…
 

7. Onko koiraharrastus sinulle välineurheilua?

Ei ole. On vain tärkeää, että koirilla on laadukkaat/kestävät ”vermeet” erilaisiin tilanteisiin. Sama tietysti koskee ihmistä, koska on esim. ulkoiltava ihan kaikilla keleillä!
 

8. Puhutko koirastasi usein sellaiseen sävyyn, että vastapuoli luulee sinun puhuvan lapsestasi?

Ei. Puhun koiristani paljon, mutta kyllä puheestani aina tulee ilmi, että puhun koiristani.
 

9. Tuntuuko sinusta joskus, että koirasi ei ole koira vaan joku muu ötökkä?

Ei. Koirat ovat koiria, vaikka pihiksilläni on paljon esim. kissamaisia toimintatapoja ja ääniä.
     

10. Keikuttaako koirasi päätään, kun juttelet sille? Miltä se sinusta tuntuu tai mitä ajattelet siitä

Eivät useinkaan keikuta, vain silloin keikutttavat, kun eivät ymmärrä mitä/mistä minä puhun niille. Äsken juuri luin niille ääneen venäjää ja silloin päät keikkuivat. Puhun koirilleni yleensäkin paljon ja ne kuuntelevat tarkkaan, mutta päät suorassa.

11. Kolme adjektiivia, jotka kuvaavat parhaiten koiraasi.

Kesse; viisas-kaunis-sympaattinen
Noppe; rakastava- iloinen- suloinen

En toimi alkuperäisten ohjeiden mukaan vaan laitan haasteen eteenpäin kolmeen kohteeseen;1) Maikille, Armille ja Kertulle 2) Nannalle & Otolle 3) pihakoira Sagalle & kumppaneille. Kysymykset ovat niin hyvät, että turha niitä on muuttaa eli näillä mennään!
Kysymykset haastetuille:

1. Onko koirallasi tiukka kuri vai onko sillä samat tai lähes samat oikeudet kuin muillakin perheenjäsenillä?
 

2. Puetko koirasi vaatteisiin? Jos puet niin miksi?
 

3. Talutushihna vai flexi? Miksi?
 

4. Jos ostat kaupasta itsellesi herkkuja, ostatko niitä tasapuolisuuden nimissä myös koirallesi?
 

5. Mitä epäkoiramaista harrastat koirasi kanssa?
 

6. Mistä asiasta olet koirassasi erityisen ylpeä?
 

7. Onko koiraharrastus sinulle välineurheilua?
 

8. Puhutko koirastasi usein sellaiseen sävyyn, että vastapuoli luulee sinun puhuvan lapsestasi?
 

9. Tuntuuko sinusta joskus, että koirasi ei ole koira vaan joku muu ötökkä?
     

10. Keikuttaako koirasi päätään, kun juttelet sille? Miltä se sinusta tuntuu tai mitä ajattelet siitä

11. Kolme adjektiivia, jotka kuvaavat parhaiten koiraasi.